Tämä sivu on pääsivun alasivu. Napsauta painiketta päästäksesi takaisin pääsivulle.

Sähköautoista usein kysyttyä

Miksi ostaisin sähköauton, jos en seuraa uusimpia trendejä?

On tärkeää ymmärtää, että sähköautolla ajaessasi et kuormita ympäristöä melulla tai pakokaasupäästöillä. Hiljainen ääni ja paikallispäästöttömyys kertovat ympäristövastuullisuudesta. Tulevaisuudessa tarjoamme lukuisia uusia palveluja, joita olemme parhaillaan kehittämässä sinua varten. Esimerkiksi autosi lataaminen kotilatausasemillamme ei ole ainoastaan kätevää, vaan myös edullisempaa. Erityisesti julkista latausta varten suunniteltujen lataustariffien ansiosta voit hyötyä edullisemmasta sähköstä myös tien päällä.

Kuinka monet jälleenmyyjäliikkeet myyvät sähköautoja?

Sähköautoja myyvät kaikki jälleenmyyjäliikkeemme. Jokaisesta jälleenmyyjäliikkeestä saat hyvät perustiedot sähköllä ajamisesta, ja esittelytilassa pyritään pitämään aina vähintään yksi sähköautomalli. Halutessasi sinulla on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan sähköä voimalinjassaan hyödyntävällä autolla ajamista. Ota huomioon, että kyseisessä jälleenmyyjäliikkeessä ei välttämättä ole tarjolla pelkkiä täyssähkömalleja vaan mahdollisesti myös ladattavia hybridejä.

Onko sähköauto kolarissa vaarallinen?

Polttomoottoriautojen lailla sähköautoille tehdään standardoidut törmäystestit, ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Sähköautojen ajoakut eivät ole räjähdysherkkiä törmäystilanteissa. Täyssähköautoissa ei myöskään ole kytkintä, vaihteistoa eikä moottoriöljyä, jotka usein ovat törmäyksen yhteydessä syttyneen tulipalon syitä. Kokonaisuutena täyssähköautoissa on vähemmän komponentteja, mikä osaltaan vähentää vikaherkkyyttä. Ajoakku on eristetty muusta autosta, ja törmäyksen sattuessa järjestelmä kytkeytyy välittömästi pois päältä.

Kuuluuko sähköautosta ääntä?

Tätä säädellään lainsäädännöllä, minkä seurauksena ladattavissa automalleissamme on matalissa ajonopeuksissa ääntä tuottava E-noise-äänigeneraattori.

Aiheutuuko sähköautosta vaaraa jalankulkijoille?

Koska sähköautot ovat yleensä polttomoottoriautoja hiljaisempia, sähköauton kuljettajan on toimittava hieman ennakoivammin alhaisilla nopeuksilla ajaessaan. Eurooppalaisen lainsäädännön myötä ladattavissa automalleissamme on E-noise-äänigeneraattori. Se varmistaa hitaissa nopeuksissa, että muut tienkäyttäjät kuulevat auton lähestymisen etenkin jalankulkuväylien ja suojateiden läheisyydessä.

Miten pitkä sähköauton käyttöikä yleensä on?

Asiaan vaikuttavia tekijöitä on useita, joista etenkin ajotavalla sekä auton ylläpidolla ja säännöllisellä huoltamisella on keskeinen merkitys. Myönnämme Škoda-sähköautojen akustoille 8 vuoden/160 000 km:n* takuun.

* Ensin täyttyvä raja on määräävä

Mikä MyŠkoda on ja miten se liittyy sähköllä ajamiseen?

MyŠkoda on sovellus, jolla tiedät autostasi kaiken oleellisen. Voit tarkastaa esimerkiksi ajoakun varaustason tai löytää pysäköidyn autosi ja käynnistää opastuksen sen luo. Voit myös tarkastaa autosi keskuslukituksen tilan. Aika hienoa, eikö vain?

Missä Škodan sähköautot valmistetaan?

• Enyaq valmistetaan Mladá Boleslavin tehtaalla Tšekin tasavallassa.

• Kodiaq iV valmistetaan Kvasinyn tehtaalla Tšekin tasavallassa.

• Superb Combi iV valmistetaan Bratislavan tehtaalla Slovakiassa.

Missä sähköautojen komponentit valmistetaan?

Škoda Auto on investoinut merkittävästi sähköautojen tuotantoa varten tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen ja litiumioniakkujen valmistamiseen päätehtaallaan Mladá Boleslavissa. Sähköautojen valmistuksen ohella Mladá Boleslavin tehtaalla on vuodesta 2019 lähtien valmistettu myös sähkökomponentteja useisiin Volkswagen-konsernin ladattaviin hybridimalleihin. Yksittäisiä osia tilataan alihankkijoilta samoin kuin polttomoottoriautojenkin kohdalla.

Miten ladattava hybridi, kevythybridi ja täyssähköauto eroavat toisistaan?

Ladattavissa hybrideissä (PHEV) on polttomoottorin ohella sähkömoottori. Auton akkua voidaan ladata ulkoisesta virtalähteestä. Ladattavalla hybridillä voidaan ajaa sähköllä, mutta toimintamatka on huomattavasti rajallisempi kuin täyssähköautossa. Kevythybridin (MHEV) lataaminen ulkoisesta virtalähteestä tai ajo sähköllä ei ole mahdollista. Sen 48 V akku latautuu ajon aikana, ja siihen varatun sähkön avulla saadaan lisätehoa kiihdytyksiin ja voidaan rullata esimerkiksi alamäissä polttomoottori sammutettuna. Kevythybriditekniikka hillitsee myös kulutusta ja CO2-päästöjä. Täyssähköautossa (BEV) ei ole polttomoottoria. Auton sähkömoottori saa sähkön yksinomaan ajoakusta, jota voidaan ladata ulkoisesta virtalähteestä.

Miten täyssähköauto eroaa ladattavasta hybridistä?

Kummassakin on pistorasia akun lataamiseen, mutta muutoin ne ovat perustavanlaatuisesti erilaiset. Ladattavassa hybridissä, josta käytetään usein lyhennettä PHEV (Plug-in Hybrid Electric Vehicle), on perinteisen polttomoottorin ohella sähkömoottori. Sen tarvitsema sähköenergia voidaan ladata akkuun kotitalouspistorasiasta, kotilatausasemasta, julkisesta latausasemasta tai ajon aikana esimerkiksi jarrutusenergian talteenotolla. Ladattavalla hybridillä voidaan ajaa pelkästään sähköllä, mutta WLTP-toimintamatka rajoittuu yleensä noin 50‒70 kilometriin.

Mitä eroa täyssähköautojen ja hybridien elinkaaressa on?

Kevythybridien, ladattavien hybridien ja täyssähköautojen elinkaaressa ei ole olennaista eroa. Pääasiallinen ero on siinä, että kevythybrideissä ja ladattavissa hybrideissä on edelleen polttomoottori, kun taas täyssähköautot käyttävät liikkumiseen ainoastaan ladattavaan ajoakkuun varattua sähköä, eivätkä tuota siten lainkaan paikallisia päästöjä.

Ovatko sähköautot luotettavia?

Kuten jo saatat tietääkin, Škoda-automallit ovat erittäin luotettavia, eivätkä sähkömallimme tee tähän poikkeusta. Työskentelemme lujasti varmistaaksemme autojemme korkean laadun. Käytämme autoissamme ainoastaan kokeneiden Škoda-insinöörien suunnittelemia luotettavia osia, jotka täyttävät tiukimmatkin laatuvaatimukset.

Onko sähköautojen ja polttomoottoriautojen luotettavuudessa jotain eroa?

Yleisesti ottaen Škodan täyssähköautot, kevythybridit ja ladattavat hybridit ovat yhtä luotettavia kuin kaikki muutkin Škoda-autot. Täyssähköautoissa on vähemmän liikkuvia osia kuin bensiini- tai dieselautossa, ja niiden käyttökustannukset ovat pienemmät, mistä on sinulle etua.

Vaatiiko sähköauto lisähuoltoa?

Sähköautoa ei tarvitse huoltaa sen enempää kuin muitakaan autoja. Säännöllisten huoltotarkastusten ja huoltojen tekeminen on tärkeää kaikille autoille niiden luotettavuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että täyssähköautoissa ei ole vaihdettavaa moottoriöljyä tai vaihteistoöljyä, minkä lisäksi niissä on myös huomattavasti vähemmän liikkuvia osia kuin polttomoottoriautoissa.

Miten löydän huoltoliikkeen, jossa voin huollattaa sähköauton?

Kaikki Škoda Service -merkkihuoltoliikkeet pystyvät huoltamaan sähkö- ja hybridiautoja. Ajoakkujen korjaustöitä tehdään kuitenkin vain valikoiduissa huoltoliikkeissä. Kehitämme parhaillaan huoltoliikkeiden käytäntöjä ja sertifiointimenettelyjä varmistaaksemme laadukkaan huollon, johon asiakkaamme ovat tottuneet.

Mitkä sähköauton osat vaativat huoltoa?

Sähköautot ovat helppohuoltoisia. Niissä on vähemmän kuluvia osia kuin polttomoottoriautoissa. Niissä ei ole sytytystulppia, sylintereitä, ruiskutusjärjestelmää, pakokaasuahdinta tai öljysäiliöitä. Pääasiallisia huoltotöitä ovat jarrujärjestelmän ja ajoakun jännitteen tarkastukset ja kapasiteetin mittaukset, toisin sanoen auton sähköjärjestelmään liittyvät toimenpiteet. Sähköauton huollon sisältö riippuu automallista ja sen varustelusta.

Kuinka usein sähköauton osia täytyy vaihtaa?

Samoin kuin muiden Škoda-autojen yhteydessä, jos pidät huolta Škoda-sähköautostasi, osia ei todennäköisesti jouduta vaihtamaan kovinkaan usein.

Miten usein sähköautoille ja ladattaville hybrideille on tehtävä tarkastushuoltoja?

Škoda suosittelee asiakkaille tarkastushuollon tekemistä, kun määritetty kilometri- tai vuosimäärä saavutetaan. Käytettävissäsi on myös digitaalinen puheohjausavustaja Laura, joka kertoo sinulle tarkastushuollon tarpeesta. Laura voi myös auttaa sinua huoltokäynnin varaamisessa Škoda Service -merkkihuoltoon.

Millaisia sähköautojen ja ladattavien hybridien huoltovälit ovat?

Enyaqin tarkastushuolto on tehtävä 2 vuoden välein. Ladattavien hybridien huoltoväli on joko 2 vuotta tai 30 000 km*. Joustavia huoltovälejä käytettäessä öljynvaihtohuolto on suoritettava 2 vuoden tai 30 000 km:n* välein. Kiinteää huoltoväliä käytettäessä öljynvaihto on tehtävä 1 vuoden tai 15 000 km:n* välein. Edellä mainitut huoltovälit pätevät useimmissa maissa, mutta joissakin maissa huoltovälit voivat olla myös poikkeavia.

*Ensin täyttyvän ehdon mukaan

Voinko tehdä perushuoltoa sähköautoon itse?

Auton sähköjärjestelmän vuoksi toimenpiteet, joita kuljettaja voi tehdä itse, määritellään tarkasti. Tehtävien huoltotoimenpiteiden määrä kuitenkin vähenee moottorien kehittyessä ajan mittaan yksinkertaisemmiksi. Auton käyttöön liittyvät perustoimenpiteet, kuten rengaspaineiden tarkastus ja käyttöaineiden lisääminen, tehdään kuten ennenkin. Suosittelemme, että annat valtuutetun Škoda Service -merkkihuollon hoitaa kaiken muun ensiluokkaisen huollon varmistamiseksi.

Voiko sähköautoa hinata hinausköydellä?

Sähköautoa ei voi hinata hinausköydellä tai pyöränostimella varustetulla hinausautolla. Jos sähköautoa on siirrettävä, on käytettävä hydraulista nostinta ja sijoitettava auto lavalle. Autoa voi työntää lyhyen matkan vain, jos ajosuuntavalitsin on vapaalla ja virta on kytketty.

Onko sähköauto parempi pysäköidä varjoon vai aurinkoon?

Ajoakku ei altistu koskaan suoralle auringonvalolle, koska se on sijoitettu auton pohjaan. Kuuman auton viilentäminen kuluttaa kuitenkin paljon ajoakusta saatavaa energiaa, mikä puolestaan lyhentää toimintamatkaa.

Mitä tapahtuu, jos sähköautoon iskee salama?

Sähköauto toimii samoin kuin polttomoottoriauto. Salamanisku ei ole kriittinen vaaratekijä. Jos autoa ladataan, sulake palaa. Pahimmassa tapauksessa auton latauslaite rikkoutuu.

Mitä tapahtuu, jos sähköautolla ajetaan tielle tulvineen veden halki?

Tällaisessa tilanteessa sähköauto toimii samoin kuin polttomoottoriauto. Korkeajänniteakku on tarkoin suojattu niin, ettei vesi pääse kosketuksiin sen kanssa.

Voiko sähköauto räjähtää, jos sillä ajetaan vedessä?

Tällaisessa tilanteessa sähköauto toimii samoin kuin polttomoottoriauto, jolla ajetaan lammikon tai tielle tulvineen veden halki. Korkeajänniteakku on tarkoin suojattu, eikä vesi pääse kosketuksiin sen kanssa. Sinun ei tarvitse siten olla huolissasi räjähdysvaarasta.

Voivatko magneettiset esineet, mobiililaitteet tai auton korkeajännite vahingoittaa ajoakkua tai heikentää sen tehoa?

Ajoakku on sähkömagneettisesti suojattu, joten kyseiset asiat eivät vaikuta negatiivisesti sen toimintaan.

Miten pitkä sähköauton toimintamatka on talvella?

Uusien sähköautosukupolvien lanseerausten myötä toimintamatka paranee entisestään. Škoda Enyaqin WLTP-toimintamatka on jopa yli 550 kilometriä*, mikä riittää mainiosti pitkäänkin matkantekoon. Kuten polttomoottoriautot kuluttavat kylmissä talviolosuhteissa enemmän polttoainetta, vastaavasti sähköautot tarvitsevat kylmissä talviolosuhteissa enemmän sähköä.

*Koskee vakiovarusteista 85-malliversiota


Ovatko Škodan sähköautot hintansa arvoisia?

Tuomalla markkinoille kevythybridimalleja, ladattavia hybridimalleja ja täyssähkömalleja haluamme varmistaa, että sähköä voimalinjassaan hyödyntävällä autolla ajaminen on mahdollista mahdollisimman monille asiakkaille. Sähköä voimalinjassaan hyödyntävät automallimme tarjoavat erinomaisen kustannustehokkaan ratkaisun niin vähäpäästöiseen kuin päästöttömään ajoon.

Ovatko sähköautot kalliimpia kuin polttomoottoriautot?

Tämä riippuu esimerkiksi sähköauton ostomaasta ja keskenään verrattavista automalleista.

Onko sähköauton omistamiselle olemassa eri vaihtoehtoja?

Vaihtoehdot riippuvat maasta, jossa sähköauton rahoitus- tai leasingsopimus solmitaan. Eri vaihtoehtoja sähköauton omistamiselle on kuitenkin olemassa. Jälleenmyyjämme auttavat sinua mielellään löytämään itsellesi parhaiten sopivan ratkaisun sähköauton hankintaan.

Säästänkö rahaa, jos ostan sähköauton?

Sähköautot auttavat säästämään rahaa etenkin pitkällä aikavälillä, sillä niiden keskimääräiset käyttökustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat kuin polttomoottoriautoissa. Asuinmaasi mukaan voit jopa hyötyä erilaisista verohelpotuksista tai sähköautojen hankintatuista. Suosittelemme kysymään lisätietoja jälleenmyyjältä.

Millainen sähköauton hinta on perinteiseen polttomoottoriautoon verrattuna?

Hintaluokat vaihtelevat maittain, sillä useat eri tekijät vaikuttavat markkinahintoihin. Yleisesti sähköautojen käyttökustannukset ovat merkittävästi pienemmät, mutta niiden hankintahinta on yleensä suurempi kuin polttomoottoriautojen.

Mitä etuja Škoda Auto tarjoaa sähköauton ostamisesta kiinnostuneille asiakkaille polttomoottoriauton ostajiin verrattuna?

Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme houkuttelevat uusien autojen hinnat ja monipuoliset kohdennetut palvelut. Julkaisemme uutta tietoa kunkin Škoda-sähköauton lanseerauksen myötä. Sähköauton kokonaishinta riippuu myös valtion yksityishenkilöille tarjoamista tuista ja helpotuksista.